Salmentaka on ollut myös kaksiosainen kylä. Alakylän palosta ei ole jäänyt kuin muistitietoa, mutta Kansallisarkiston digitaaliarkiston kartat kertovat kylän seitsemän kantatalon sijainnit. Ne löydät internetsivuilta tai ÄLÄHÄN HÄTTÄILE –kirjan sivulla 15 olevassa  kuvassa. Tilat olivat rustholleja tai niiden aputaloja ja ovat pääosin säilyttäneet tilan nimen edelleen, tosin omistajasuvut ovat monissa vaihtuneet 1900-luvun alussa, paitsi Eskolassa ja Rantapeissussa. Kylää yhdistää VPK, jonka omat talo ja tanssilava ovat nousseet talkoovoimin. Palokunta kutsui vuonna 2015 LuPoSan mukaan ylläpitämilleen internetsivuille. Kylässä on yritystoimintaa, kuten Pellikan Puutarha ja Putki ja Parru, kaksi maitotilaa sikaloita ja maatiloja. Pankkia, postia tai kauppaa ei enää ole, kirjeen tai kortin saa lähetettyä, kun sen laittaa postilaatikkonsa kylkeen postinjakajan vietäväksi.